tiistai 7. elokuuta 2018

Pannuprojektin vol 2 nousu ja tuho


Pannuprojekti vol. 2 on nyt tullut päätökseen. Aloitin projektin reilu vuosi sitten ja käsittelyyn pääsi tämä W7:n In The Nude -paletti, josta en oikeastaan koskaan pitänyt. Päätin jo alussa, että en edes yritä saada kaikkia nappeja käytettyä, kunhan saan edes osasta pannun näkyviin.

Viime vuoden marraskuussa tilanne oli jo tämmöinen:


Parista napista oli jo pannu näkyvissä. Käytin tuota vaaleaa sävyä lähes päivittäin tai lähes aina kun meikkasin, joten ei varmasti ole ihmekään, että se kului nopeimmin kuin muut.

Nyt ennen kuin päätin päättää tämän projektin, projekti oli jo edennyt tähän vaiheeseen: 


Vaaleimmasta sävystä oli enää reunat jäljellä ja sen käyttö alkoikin tulla haastavaksi. Kahdesta muustakin sävytstä oli jo pannut tullut ihan hyvin esille, mutta jos totta puhutaan, niin tämä paletti alkoi kyllästyttämään. Koitin ottaa sen joka kerta mukaan, kun viitsin käyttää luomiväriä. Tämä projekti sai muutenkin haaveilemaan vain yhdestä luomiväripaletista, jossa olisi vain ja ainoastaan ne sävyt, joita tiedän, että tulisin käyttämään. Luomiväri on kuitenkin semmoinen tuote, joka kuluu vain vähän yhden käyttökerran aikana ja siis kestääkin käytössä erittäin pitkään. Siksi harmittaa, että on tullut hamstrattua useita paletteja.

Oikeastaan tämä pohdiskelu luomivärin pitkäaikaisuudesta innosti tuhoamaan koko paletin ihan vain, jotta näkisin kuinka paljon luomiväripigmenttiä tässä paletissa on vielä jäljellä.


Ja kyllähän sitä olikin vielä runsaasti! Tuon kaiken kuluttamiseen olisi mennyt ikä ja terveys.


Mutta nyt on paletti tyhjä ja tämä projekti tullut päätepysäkilleen. Olo on kieltämättä helpottunut, kun nyt voin taas keskittyä myös muihin omistamiini paletteihin ja niiden loppuun käyttämiseen!


Oletko koskaan saanut luomiväripalettia käytettyä loppuun?

8 kommenttia:

  1. En :D ja hyvin harvoissa on pohjiakaan jäljellä. En ota stressiä asiasta, tiedostan kyllä etten saa näitä ikinä loppuun mutta eipä ne onneksi pilalle menekään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuteriset tuotteet onneksi on pitkäikäisiä :)

      Poista
  2. Apua, mä en onnistuisi tossa koskaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä välillä niin tuskaa :´D

      Poista
  3. En todellakaan ole saanut palettia käytettyä loppuun. :O Haluaisin tavata sellaisen joka on saanut! Monissa on on yksittäisiä nappeja, joissa vilkkuu pannut, mutta muuten no chance. Enkä usko että tulen yhtäkään täysin tyhjäämään. Palettien ongelma on se, että aina joukossa on sävyjä, jotka eivät ole ihan lemppareita, joten ne jäävät pakosti käyttämättä. Minäkin haaveilen sellasesta paletista, jossa olisi vain niitä lempisävyjä. Joku z-palette voisi ihan oikeasti olla hyvä ratkaisu! Boholla on ihana paletti, josta olen haaveillut pitkään. Sen sävyt ovat just eikä melkein, ja sen pystyy täyttämään aina uudestaan.

    Sinkkunappeja sen sijaan olen saanut joskus muinoin käytettyä kokonaan, mutta ne oli niitä aikoja, kun omistin ainoastaan ne pari luomiväriä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon just tuota Z-palettia miettinyt tai jotain vastaavaa, mihin sitten ostaisi ne jotkut tietyt sävyt vaan. :)

      Aahh, the simpler times :D

      Poista
  4. Mä en haaveilekaan, että saisin yhtään palettia kokonaan tyhjäksi. Yleensä niissä suosikkiväreissä pannu loistaa, mutta en jaksaisi käyttää yhtään meikkituotetta pakosta loppuun :)

    VastaaPoista
  5. Voi, jestas mikä kasa siitä tuli;) En ole minäkään saanut ikinä yhtäkään palettia kokonaan käytettyä loppuun, ainoastaan joitakin sinkkuluomivärejä tai paletista joitain yksittäisiä sävyjä. Enkä aio ottaa ikinä stressiä koko asiasta;)

    VastaaPoista