torstai 16. marraskuuta 2017

Kangasnaamioitunut


Sain Bearelilta testiin samat sheet maskit, jotka arvoin blogisynttäreiden kunniaksi. Neljän intensiivisen testipäivän jälkeen sain aika hyvän käsityksen naamioiden erilaisuudesta ja ihan mielettömän hyvän näköisen ihon!


Aloitin testailun Misshan Herb in Nude Moisturising Care -kangasnaamiolla. Tämä oli selvästi porukan ohuin materiaaliltaan ja ehkä siitä johtuen myöskin märin. Hoitonesteessä ei siis oltu säästelty! Tykkään itse, että naamioon on kunnolla imeytetty nestettä, niin että sitä voi vielä lopuksi kauhoa pussin pohjalta ja läträtä naamalleen. :D Koska tämä oli hyvin märkä ja ohut materiaaliltaan,  asettui tämä kasvoille todella hyvin. Tässä oli myös aivan hurmaava ruusun tuoksu!


Seuraavana vuorossa oli Neogenin Sur. Medic Hydro Hyaluronic. Tämä oli Misshan naamiota huomattavasti jämäkämpää matskua. Tämä ei myöskään tuntunut yhtään niin kostealta, vaikkakin hoitoneste oli kovin, kovin vetisen ohutta. Tuoksu oli jännällä tavalla raikkaan "medicinal". Jännittävintä tässä naamiossa oli varmastikin pienimmät silmäaukot, joihin olen koskaan törmännyt. Naamio siis asettui myöskin kosteuttamaan silmäpusseja.


Holika Holika eläinkangasnaamioita onkin tupsahdellu esiin siellä täällä. Vaikka olenkin innokas kangasnaamioituja, en ollut näitä Baby Pet-naamioita vielä ehtinyt testaamaan. Antti-Wrinkle Pug  naamion taika piilee siinä, että aluksi "mopsilla" näkyy ryppyjä, jotka vaikutusajan päätyttyä on hävinnyt. Mun naamiosta tuntui otsarypyt häviävän heti kun olin saanut aseteltua naamion kasvoille. Muut rypyt hävisivät vain osittain. Tässä kangasnaamiossa oli myöskin melko paksu kangas, ja tämä tuntui kaikista eniten naamarilta, eikä vähiten sen vuoksi, että naamiossa on olevinaan mopsin naama.

Vaikka tämä tuntuikin naamarilta, niin pysyvyys oli ainakin hyvä, eikä kangasta tarvinut oikoa kertaakaan. Hoitoneste oli tässä melko paksun geelimäistä.


Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä oli ihana mangon tuoksuinen Misshan Pure Source cell sheet mask. Toisin kuin tuo aiempi Missha, tämäkin pakkaus sisälsi paksuhkon naamion. Hoitoneste oli kuten sanottua herkullisen tuoksuinen, mutta myös jännän maitomainen. Pussista ei ihan hirveästi irronnut nestettä enää lopuksi iholle taputeltavaksi, vaan kaikki neste oli melkolailla naamiossa itsessään.

Mulla on ollut tapana hemmotella kangasnaamiolla kerran viikossa ihan vain, koska en ole raskinut joka päivä niitä käyttää. Näiden neljän testauspäivän jälkeen aloin kylläkin ymmärtää miksi korealaiset saattavat jopa päivittäin kangasnaamion kasvoilleen asetella. Mun iho ei nimittäin ole aikoihin ollut yhtä heleän ja hyvinvoivan näköinen.

10 kommenttia:

  1. Mä tykkään kanssa ohuista naamioista, ne pysyy kasvoilla paremmin, kun ovat märempiä, mä kun en tykkää makailla, kun laitan naamion vaan puuhailla samaa jotain muuta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää taas tykkään heittää jalat ylös naamion ajaksi, niin sinällään pysyvyyden kanssa ei ole niin väliä. Toki se on mukavampi, jos se ei lähde löhöillesäkään valumaan

      Poista
  2. Onpa edustava satsi :) Mä niin haluaisin tykätä kangasnaamioista, mutta ainakin korealaiset on niin märkiä että puistattaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle taas mitä märempi naamio niin sen parempi :D

      Poista
  3. Mäkin käytän kangasnaamioita silloin tällöin, mutta pitäisi kokeilla vaikka viikko putkeen. Mutta se roskan määrä vähän harmittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä näiden yksittäispakattujen naamioiden suurin ongelma :/

      Poista
  4. Mä rakastan kangasnaamioita ja just nuo eläinnaamiot on parhaita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi kyllä testailla lisää eläinnaamioita :)

      Poista
  5. Mulla on vähän ristiriitaisia ajatuksia kangasnaamioista, kun se roskan määrä harmittaa, märkä lötkö kangas tuntuu iljettävältä kasvoilla, mutta sitten taas toisaalta uskon että niistä on oikeasti hyötyä iholle. Äh, miten hankalaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihoonhan voi kyllä toisaalta läträtä paljon erilaisia hoitovesiä, jotka ajaa saman asian kuin kangasnaamio :)

      Poista