perjantai 19. toukokuuta 2017

Miltä näyttää kosmetiikkabloggaajan kylppärissä?

Muutama bloggaaja onkin ehtinyt jo paljastaa miltä heidän kylppärinsä näyttää - siis purkkien ja puteleiden osalta. Päätin itsekin vilauttaa mitä mun kylpyhuone/vessa on syönyt sisäänsä.

Suurin ärsytystä aiheutta asia mun kylppärissä on se, ettei siellä ole kunnolla säilytystilaa. Tämä onkin yksi kriteeri, jonka haluan tulevassa asunnossa olevan paremmin, sitten kun parin vuoden päästä poistun toiselle paikkakunnalle.


Lavuaarin päällä ja pitkälti koko sen seinän pituudella mulla on peilin alla tuommoinen ohut, pitkä hylly, jossa säilytän kaikkein pienimpiä tuotteita tai muuten vaan niitä, jotka haluan olevan helposti käsillä. Lavuaarin puolen päädyssä on tietysti hampaidenhoitovälineet ja -tuotteet. Sen lisäksi tähän päätyyn on asettunut kasvovoiteet, essencet ja Dermon öljy.


Toisessa päässä hyllyä onkin sitten erikoisemmat tuotteet kuten koko The Ordinary kavalkaadi. Myöskin hiusklipsit, muutama ponnari, pari arkista huulipunaa tai muuten tehokäytössä olevat huulituotteet on myös tälle hyllylle päätynyt.

Päätyjen väliinjäävä alue täyttyy käytetyistä ja pesua kaipaavista siveltimistä ja meikkimunista.


Koska mulla tosiaan ei sitä säilytystilaa ole asunnonpuolesta, on sitä pitänyt itse hankkia. Mulla oli aiemmin semmoinen tosi kökkö korivaunu, mutta sitten tilasin jyskistä tämmöisen vähän paremman systeemin, johon mahtuu paremmin tavaraa eikä ne mene niin helposti pölyyn.

Korivaunun päällisen täyttää erinäiset hiustuotteet, joista osa odottaa käyttöönottoa (Glissin hoitsikat). Meikinpoistotuotteet, naamiot ja vartalovoiteet  on myös löytänyt paikkansa tästä.


Korivaunun ylimmässä laatikossa onkin sitten muita käyttöönottoa odottavia tuotteita tai vähemmässä käytössä olevia tuotteita, kuten aurinkorasvat, kynsilakanpoistoaine, itseruskettava, kangasnaamiot yms. Tresemmen vanhassa hiusnaamiopurkissa säilytän lisää ponnareita, pinnejä ym. hiushärpäkkeitä.

Kaksi muuta laatikkoa onkin sitten vähemmän mielenkiintoisia, sillä niissä säilytän lähinnä vessapapereita ja hiusharjoja.


Suihkun puolelta löytyykin sitten tämmöinen hyllykkö, joka sekin on aika täyteen ahdettu. Kyllähän nyt ihmisellä täytyy kolme höylääkin olla yhtä aikaa käytössä :D

Hiustuotteita on tuossa ehkä enemmän kuin tarvisi, mutta sentään vain yksi suihkugeeli!

Lavuaarin unohdin kuvata, mutta eipä siinä olisi ollut mitään ihmeellistä nähtävää. Lavuaarin reunalla mulla asustelee nestemäinen käsisaippua ja palasaippua sivellinten pesuun, sekä myös SkinPro -kasvoharja


Miltäs teillä näyttää kylppärissä?

12 kommenttia:

  1. Sain oman kylppärin esittelystä inspiraation siistiä pullojen määrää, ja on niitä nyt kymmenisen vähemmän ja lisääkin olisi tarkoitus karsia. Kokonaisluku oli varmaan alunperin jotain 50, joten kyllä niitä vielä riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin salakavalasti niitä tuntuu kertyvän, vaikka varmasti vähemmälläkin selviäisi :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Nyt on alkanut pikkuhiljaa päästä kunnolla jyvälle niistä :)

      Poista
  3. Just eilen mietin tätä haastetta,mulla on varmaan auki viitisenkymmentä suihkussaki käytettävää tuotetta ni olis aika näky :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä tää haaste! Aina on hauska nähdä kuinka epänormaali määrä tuotteita bloggaajilla on muihin ihmisiin verrattuna :D

      Poista
  4. Hauska postaus! Kylppärissä mulla ei ole paljoakaan esillä mutta kaapeissa on sitten valtaisat jemmat :D ja vessassa vielä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olisipa hauska nähdä sun kaappien sisällöt :D

      Poista
  5. Meillä on kans toi säilytystilan puute ärsyttävä. Mulla ollut kylppärirempasta lähtien yhteen koloseen hakusessa korkea kaappi, mutta en ole löytänyt mieleistäni, koska en todellakaan ala maksamaan 500€, mitä tähän asti silmää miellyttäneet on maksaneet. Pitänyt esitellä pari vuotta sitten rempattu kylppäri monesti, mutta aina jää, kun harmittaa se samperin kaappi, mitä en löydä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D Mulle riittäisi ihan semmonen peruspeilikaappi, jotta sais kaiken piiloon, mutta eipä sitä voi odottaa halvalta vuokra-asunnolta paljoa.

      Poista
  6. Mullakin oli ennen tuollainen korivaunu, kun opiskelin Helsingissä ja silloisessa yksiössä kylppäri oli ihan minikokoa :D Nyt mulla on säilytystilaa sitten senkin edestä ja purkkia pursuaa joka puolelta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkkien määrä taitaa kasvaa samalla kun säilytystilankin :D

      Poista