maanantai 23. tammikuuta 2017

Hiustenleikkaus omatoimisesti

Olen muutaman kerran täällä blogin puolella maininnut, että viimeisestä kampaajakäynnistäni on vierähtänyt jo yli kymmenen vuotta. Hiukset olen saksinut joko itse tai sitten antanut homman jollekin muulle, jolla sakset vain pysyvät hyvin käsissä. Koska olen semmoinen diy, teen itse kun säästän tyyppi, niin nykyään yhä useammin olen suorittanut hiusten saksimisen omatoimisesti. Yksi blogini suosituimmista teksteistä on ollut pitkien hiusten helppo tasoitusvinkki, mutta tänään ajattelin jakaa vinkkejä siitä, miten omat pitkät hiukset saa polkkamittaan, tai vaihtoehtoisesti polkkamittaiset hiukset tasoitettua.

Koska olen vasta äskettäin omat hiukseni leikannut ja vasta jälkeenpäin ajattelin, että voisin kertoa täällä miten sen teen, niin en valokuvina tätä voi näyttää, muutoin kuin viimeisen kuvan osalta.


Ihan ensin ennen kuin aloitat, tarkista, että hiuksia leikatessa näet taaksesi. Helpoiten tämä hoituu sillä, jos sulla on kylppärissä peilikaappi, jonka peiliovia saa käänneltyä sopivaan asentoon. Mulla itselläni on vain yksi pitkä peili kylpäärissä, joten virittelen meikkauspeilin pesukoneen päälle niin, että näen pääni taakse. Ota myöskin imuri lähelle, jotta saat kaikki ylimääräiset karvat siivottua.

Muuten tähän tarvitset vain hyvät sakset (ei paperisaksia, mutta esim Fiskarsin ompelusakset on ihan loistavat!), ponnarin tai hiusklipsin, kamman ja suihkepullon tai juoksevaa vettä.

1. Ota hiuksista päällimmäiset kerrokset ja kiinnitä ne pois tieltä. Ensimmäinen leikattava osuus kannattaa pitää melko ohuena.

2. Aloita leikkaaminen niskasta. Voi olla houkuttelevaa aloittaa etummaisista hiuksista, mutta helpointa on kun asettaa sakset keskelle niskahiuksia ja lähtee siitä saksimaan. Leikkaamista helpottaa, kun asettaa saksien terän niskaa vasten.

Muista kammata hiuksia välillä, jotta näet pysyykö leikkaus tasaisena. Tätä voi helpottaa suihkimalla vettä hiuksiin tai kampaamalla märällä kammalla.

3. Kun olet tyytyväinen ensimmäiseen kerrokseen, päästä uusi ohut kerros hiuksia alas. Uuden kerroksen leikkaaminen on helppoa, kun alla on valmiksi lyhennetty kerros hiuksia.

Sakset kannattaa pitää tosiaan niskaa/kaulaa vasten kun leikkaa. Peilin kautta omien käsien seuraaminen on haastavaa, joten se kun saa sakset "ankkuroitua" jotain vasten, helpottaa se hommaa huomattavasti.

Jatka leikkaamista kerros kerrokselta, kunnes olet tyytyväinen lopputulokseen. Muista kammata ja tarkistaa hiusten pituus. Mä teen myös niin, että otan osion hiuksia sormien väliin tiukasti ja käännän niitä ulospäin, jotta näen paremmin, jos niissä sattuu olemaan suuria eri pituisia karvoja. Vaikka et saisikaan täysin tasaista jälkeä, älä huoli sillä hiukset kuitenkin liikkuvat, eikä pieniä pituuseroja huomaa.


Kun olet tyytyväinen hiusten pituuteen tarkista vielä, että ne ovat molemmin puolin yhtä pitkät (ellet sitten halua epäsymmetristä lopputulosta). Kampaa hiukset, ota etummaisista hiuksista kiinni ja liu'uta sormet ihan hiusten kärkeen ja tarkista, että molemmat puolet ovat tasamittaiset.

Hiukset on onneksi uusiutuva luonnonvara ja jos ei ihan hirveitä lovia saa hiuksiinsa aikaan, niin ei tässä niin kovin pahasti voi mennä mönkään. Ajatuksena omien hiusten leikkaaminen kuulostaa paljon vaikeammalta kuin se onkaan. Kunhan vain saa peilit aseteltua niin, että näkee mitä tekee ja käden pidettyä vakaana, niin homma on yllättävänkin helppoa ja nopeaa.


Uskaltaisitko leikata omat hiuksesi? 

6 kommenttia:

  1. Helposti, tosin tähän vaikuttaa se, että oma yksi ammatti on parturi-kampaaja. Kunhan tietää mitä tekee niin ei se niin vaikeaa ole. Olen antanut myös miehen tasoittaa pitkiä hiuksiani, hyvin on onnistunut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin sitten etulyöntiasema :D Mutta totta on, ettei se oikeasti niin vaikeaa ole kuin luulisi :)

      Poista
  2. Uskallan ja leikkaan ja leikkaan koko perheen, mutta omat hiukset ovat haastavimmat ja aikamoista jälkeä tulee ajoittain tehtyä. Kiitos siten loistavista vinkeistä ja kivaa viikkoa Marika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perheen hiustenleikkaus tuntuu olevan vähän kaikkien äitien hommaa ;)

      Sitä samaa <3

      Poista
  3. Oon leikannut itse useita kertoja. Parempi kysymys olisi, uskallatko antaa kampaajan leikata? :D Mulla on niin monta kertaa kampaaja pilannut hiukset että huh! Kamalia kokemuksia. Siksi leikkaan itse yleensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta toikin! :D Varsinkin jos ei osaa selittää, mitä haluaa hiuksiltaan, niin lopputulos voi olla mitä vaan :D

      Poista