tiistai 13. joulukuuta 2016

Adidas Adipure


Mun on jo pitkään tehnyt mieli siirtyä käyttämään alumiinittomia deodorantteja. Mutta koska Livbox täytti dödöjemmoja niin tehokkaasti, niin se on ottanut hieman aikaansa. Onneksi sain viime kuussa käytettyä loppuun viimeisenkin Livboxin mukana tulleen dödön, niin pääsin vihdoin ihan itse valikoimaan seuraavan käyttöön tulevan tuotteen.

Blogeissa on näkynyt ylistäviä kirjoituksia Schmidt'sin luonnollisista dödöistä ja kieltämättä ne kiinnosti muakin, mutta päädyin kuitenkin testaamaan halvempaa ja helpommin saatavilla olevaa Adidaksen Adipure -deodoranttia.

Adidas olikin ensimmäinen markettimerkki, joka toi valikoimaansa alumiinittoman antiperspirantin. Perinteisten alumiinisuolojen tilalle Adidas on kehittänyt patentoidun cotton-techTM -teknologian, joka imee itseensä kosteutta jopa kymmenkertaisen määrän omaan painoonsa nähden.


Olen itse huomannut kainaloiden tuntuvan kosteilta silloin tällöin, mutta hien hajun adipure on onnistunut hyvin peittämään. Dödön tuoksu on hieman saippuainen, ehkä jopa hieman talkkinen, mikä ei mitenkään erityisesti ilahduta, koska pidän enemmän raikkaista tuoksuista dödöissä.

Tämä tuppaa kokkaroitumaan heti levittämisen jälkeen vielä kun tuote on kosteaa, mikäli ei pidä käsiä ylhäällä koko kuivumisaikaa. Kokkareet on kylläkin helppo levittää ihoon tai pyyhkäistä pois. Tuote kuivuu onneksi suht nopeasti, enkä sen vuoksi ole huomannut sen tahraavan vaatteita.

Suihkutettava spray-versio adipuresta on saanut joitakin soraääniä blogeissa, mutta tämä roll-on on mielestäni ollut ihan pätevä toveri, ei ehkä täydellinen, mutta ihan kiitettävä.


Hyvää Lucian päivää! ;)



4 kommenttia:

  1. Mun on pitänyt kokeilla tätä roll-onia, koska pidempään jatkuneen käytön aikana spray ei aina ihan toiminut, vaikka vaikutti alkuun niin hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata, kyllä tää mun mielestä ihan hyvin pärjää jollekin perus markettiantiperspirantille :)

      Poista
  2. Mulla on se spray, mutta meistä ei tullut kavereita :( Roll-onia haluaisin itsekin kokeilla, toimisiko se paremmin :) Tuotteen idea on nimittäin ihana ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei sprayt ole toiminu oikeastaan koskaan, joten uskoisin, että roll-on on tässäkin tapauksessa tehokkaampi :)

      Poista