perjantai 1. huhtikuuta 2016

Maaliskuun loppuneet


Maaliskuussa oli kyllä kaikki tähdet oikealla kohdalla, koska sain kulutettua loppuun aivan älyttömän kasan tuotteita pois!


Hiustuotteita loppui melkoinen läjä. Nämä Glissin shampoo ja hoitoaine oli semmosia perushyviä markettituotteita. Mitään sensaatiomaista vahvuutta en huomannut, mutta nämä oli ihan jees.

Avonin Moroccan Argan Oil naamio oli tarjouksessa tässä jokunen tovi sitten ihan naurettavan halpaan hintaan (1,50) ja tämä oli myöskin todella jees tuote. Hiukset tuntui käytön jälkeen pehmeiltä ja hoidetuilta. Joku kiva tuoksu olisi tehnyt tästä ehkä vielä miellyttävämmän.


Lämpösuojatuotteita kuluu rivakkaan tahtiin, etenkin nyt kun on lyhyempi tukka ja joka aamu kiharran sen. Got2B:n Guardian Angelia on joskus aiemminkin tullut käytettyä ja noh, toistan taas itseäni, mutta eipä tästäkään mitään valitettavaa ole. Hyvä tuote.

Sen sijaan Lorealin hiuksiinjätettävästä hoitoaineesta en tykännyt sen kammottavan hajun vuoksi. Tämän käytinkin pitkin hampain ja voi sitä ilon päivää, kun se vihdoin töräytti loputkin tuotteet pihalle! Ei enää ikinä tätä.

Avonin Indulging Chocolate Body Scrubissa on ehkä paras tuoksu mitä tulee vartalonkuorintoihin. Tämä tuoksuu aivan siltä kuin vanilijajäätelön sekaan olisi sotkettu kaakaojauhetta ja sitten tehty siitä sotkusta semmoista pehmeää pirtelömäistä mössöä. Niin hyvä tuoksu, ettei mitään järkeä! Harmi, että tässä on käytetty kuorivana ainesosana muovirakeita, joten täytyy vakavasti harkita viitsiikö tätä hommata lisää.


Sweet Home Spa:n ruusukäsisaippuan ostin ihan pelkästään ulkonäön vuoksi. Tämä oli jotenkin niin herttainen, että se oli pakko saada. Saippua tuoksui myös miellyttävästi ruusuiselle. Ei aivan täydelliselle ruusulle, mutta sinne päin.

Yves Rocherin Apple Delight -saippuan uudestaan lanseerauksesta olin kovin innoissani, koska tämäkin tuoksuu ihan mielettömän hyvälle. Pitkään tätä säästelinkin, mutta nyt se lopulta tyhjeni. Toivottavasti tätä tulee vielä joskus lisää!


Dermosilin kasvovesi ei tehnyt mun iholle oikeastaan yhtään mitään. Tämä soveltuukin varmasti paremmin normaali tai jopa kuivaihoiselle.

Saman lafkan öljyputsari oli kiva tuttavuus. Tämä oli mun eka kosketus öljyputsareiden maailmaan, joten en voi sanoa, että olisi minkäänlaista vertailupohjaa mihinkään, siksi vähän ihmettelenkin miksi tätä on useat muut dissanneet niin kovasti. Mun käytössä silti ihan riittävä ja tuoksukin oli kivan marjaisa. Vedenkestävää ripsariä tällä tosin ei kovin helposti saanut poistettua.

Nivean uudistunut silmämeikinpoistoaine tuli Livboxista ja en siitä silloin ollut niin innoissani aikaisempien huonojen kokemusten vuoksi. Mulla ei Nivean poistoaineet ole toiminut kovinkaan hyvin, vaan silmät on niistä ärsyyntyneet. Tämä onneksi oli huomattavasti hellävaraisempi, mutta myös tehokkaampi. Tätä voisi jopa ostaa lisää.


Jos antiperspirantin kyljessä lukee, että Maximum Protection, niin luulisi silloin saavan maximaalista suojaa, mutta mitä vielä. Ihan liian usein tämän Rexonan dödön kanssa oli kainalot märkinä, varsinkin jos sitä oli oikeaoppisesti levittänyt iltaisin suihkun jälkeen. Tämä toimi huomattavasti paremmin aamulla käytettynä. En silti ihan heti lähtisi tätä hankkimaan lisää.

Olen onnistunut koukuttautumaan erilaisiin meikinkiinnityssuihkeisiin, vaikka niistä ei välttämättä suurta apua olisikaan. Avonin makeup setting spraykään ei ihmeisiin pysty, mutta uskon näiden silti edes hieman pidentävän meikin kestoa. Tätä on jo uusi pullo korkattuna. Seuraavaksi ajattelin kokeilla Avonin uutta suihketta, joka toimii myös primerina.

Lumenen Birch & Honey -jalkavoide tuntui kosteuttavan jalanpohjia tehokkaasti, mutta en tykännyt siitä, että jalat tuntuivat aivan hikisiltä, kun oli tätä levittänyt niihin. Kamferin tuoksukaan ei ole suurin suosikkini.


Bonacuren minikokoiset hoitotuotteet oli yllättävän riittoisia. Näissä oli tosi hyvät tuoksut ja tuotteet tuntui muutenkin ihan toimivilta.

Dermosilin Night Care -käsirasva oli, kuten nimestäkin voi päätellä, todella hyvä iltakäsivoide. Rasvainen koostumus teki kuivista käsistä yön aikana hyvin kosteutetut. Tykkäsin!

Avonin Anew Clinical -kaksiosainen silmänympärysvoide oli tosi hauska tuttavuus. Tässä oli siis kaksi eri tuotetta samassa purkissa: oranssi geelimäinen voide silmän "ylisille" ja rasvaisempi, voidemaisempi voide silmän alusille. Sy-voiteista on aina niin vaikea kertoa mitään, varsinkaan jos ei silmän alueen ihon kanssa ole suurempia ongelmia, joten en tästä sen kummemin osaa kertoa mitään!

Vichyn yövoidenäytteestä oli Livboxin syynäyksessä tarkemmin asiaa.


Värikosmetiikkaakin loppui peräti neljä kappaletta. Ripsarit on aikaisemmin esitelty täällä ja täällä.

Cliniquen Chubby Stick ihka ensimmäisestä Livboxista, jonka itselleni tilasin. Tämä oli kyllä kiva. Harmi, että sävy oli niin kovin syksyinen, että tämän käyttö ajoittuikin useimmiten syksyiseen aikaan. Loput toki käytin tässä kevään kynnyksellä. Näitä voisi kyllä hankkia lisää!


Semmoinen läjä tällä kertaa! Vielä jäi muutama tuote, joissa on vielä pariin käyttökertaan tuotetta jäljellä, mutta niistä lisää sitten kuukauden päästä.

2 kommenttia:

  1. Olet kyllä saanut kulutettua monta LivBox tuotetta! Itsellä nuo on vielä avaamatta. Tykkään kans paljon tuosta Cliniquen huulikynästä ja juurikin tuosta sävystä. Ihanan syksyinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Chubby stick on kyllä tosi kiva. Melkein voisi harkita uuden ostamista, kun parin viikon päästä pääsee risteilemään

      Poista