torstai 11. helmikuuta 2016

Rasvanaamat huomio!

Olen löytänyt uuden suosikkipohjustajan rasvaiselle iholle! Olin ihan unohtanut, että olin tämän tilannut, kun muistelisin, että olin jo jossain vaiheessa päättänyt olla tätä hankimatta. Olin sitten kuitenkin jossain vaiheessa tämän naputellut ostoskoriin, sillä tämä Avonin Colortrend Picture Perfect Face Primer löytyi viimeisimmän Avon tilauksen laatikosta.


En uskaltanut odottaa tältä mitään, mutta kappas vain, tämähän olikin todella hyvä! Jopa niin hyvä, että se on kokonaan syrjäyttänyt muut primerit käytöstä.

Mulla on yleensä viimeistään ruokatuntiin (11-12) mennessä naama jo ihan kiiltävä, vaikka meikkaushetkestä on kulunut vasta 2-3 tuntia. Mutta eipä olekaan enää tämän tuotteen astuttua kuvioihin! Otsa saattaa jo siinä vaiheessa hieman kiillellä, mutta muuten iho näyttää vielä kauttaaltaan mattaiselta, joka on todella harvinaista mun iholle. Mikä on vielä harvinaisempaa, jopa yliluonnollista on se, että posket ja leuka tuntuu vielä tässä vaiheessa iltapäivää (n. klo 17.30) aivan rasvattomilta.


Tuntumaltaan tämä on hyvin voidemaista, ikäänkuin levittäisi kosteusvoidetta iholle, mutta ihosta tulee kuitenkin mattaisen, jopa hieman puuteroidun tuntoinen. Meikkivoide ei levity välttämättä kovinkaan kauniisti tämän päälle (riippuen tietysti meikkivoiteesta), mutta olen ratkaissut tämän ongelman käymällä ihon läpi vielä käsillä painellen. Käsien lämpö saa voiteen asettumaan nätimmin pohjustajan päälle.

Tämä on nyt tarjouksessa naurettavan halpaan hintaan 5,95 (norm. 8€).


2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä!
    Näyttää ettei sisältäisi juuri hajusteitakaan, joten testiin lähtee :)

    VastaaPoista