tiistai 26. tammikuuta 2016

Aamujen pelastus

Kerroin vuodenvaihteen jälkeen joulupukin olleen niin huomaavainen, että oli tuonut mulle lahjaksi Philipsin sarastusvalon. Omani on tämä karvalakkimalli, jossa kuitenkin nuista tiedoista poiketen 10 kirkkausasetusta. Tässä ei siis ole semmosia luksussäätöjä, kuten radiota tai lintujen laulu herätysääntä.


Sarastusvalon periaatehan on siis se, että se imitoi auringonnousua ja alkaa puolituntia ennen varsinaista herätystä pikkuhiljaa lisäämään valon määrää. Mulla on ollu usein niin hyvä/huono tuuri, että olen ollut pimeimpään vuodenaikaan työttömänä, joten olen saanut nauttia pitkistä aamu-unista, eikä ole tarvinut herätä pilkkopimeään huoneeseen. Toisin on ollut nyt kuluneen syksyn aikana. Olin jo ihan unohtanut kuinka hirveää onkaan herätä aikaisin aamulla, kun on vielä ihan pilkkopimeää. Yleinen vireystila on selkeästi ollut huonompi kuin kesällä valoisaan aikaan.

Olen nyt viimeisten kahden viikon aikana herännyt joka aamu sarastusvalon kanssa (miinus viikonloput) ja voin todeta tästä olleen hurjasti hyötyä. En vieläkään ponkaise sängystä ylös täysin virkeänä, mutta selkeästi päivän aikana on ollut pirteämpi olo.


Kellossa on siis 10 eri kirkkausastetta, joista voi valita itselleen parhaan mahdollisen kirkkauden. Koska olen niin kovin aamu-uninen, niin mulla on siellä ihan kympissä asti kirkkaus. Laitteen ohjeissa sanotaan, että jos herää kauan ennen kuin herätysääni pärähtää soimaan, kirkkautta kannattaa laskea ja toisin päin. Olen todennut, että kymppiasetuksella saatan herätä paria minuuttia ennen varsinaista herätystä.

Sarastusvalossa on myös torkkutoiminto, mutta sitä en ole käyttänyt, koska olen ihan kakarasta asti oppinut nousemaan sängystä herätyksen lähtiessä soimaan. Herätysääni on tässä myöskin vähitellen koveneva, joten pelkkään valoon ei tarvitse luottaa.

En kyllä enää tiedä mitä tekisin ilman tätä. Paljon mieluummin herään siihen, että pään vieressä loistaa kirkas valo kuin, että huone olisi täysin pilkkopimeä herätyksen pärähtäessä päälle.


Omistatko sarastusvalon? Oletko aamu- vai iltauninen?

8 kommenttia:

  1. Oiskohan tuommosesta hyötyä mulle, oon niin huono heräämään aamusin. Varsinki pimeänä aikana. :/ tuo kuulostaa kyllä hyvältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti! Ennen tätä laitetta olin aina lähes koko päivän aivan puolikuollut, mutta en enää :D

      Poista
  2. Oli kiva lukea sun kokemuksia tästä! Hyvä, jos tää oikeasti toimii ja auttaa herämään virkeämpänä :) Mäkin olen miettinyt tämän hankkimista, mutta toistaiseksi on jäänyt. Katsotaan kuinka kauan mä vielä harkitsen, ennenkuin lopulta retkahdan - vai hylkäänkö idean kokonaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks tämä eikä ne vähän kalliimmatkaan valot maksa aivan hirveitä summia :)

      Poista
  3. Tämä olisi niin hyvä pimeisiin aamuihin. Onneksi valo lisääntyy koko ajan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi! Kyllä sen kesäisin huomaa kuinka paljon helpompaa on herätä, kun aurinko on paistanut jo useita tunteja ennen herätystä :)

      Poista
  4. Meillä on tuo, mutta jäi lopulta käyttämättä. En yhtään lopulta kestänyt linnun liverryksiä, aaltojen kohinaa tai edes sitä valoa. Haluan olla pimeydessä tappiin asti. ;) Hih. :)

    Sellaisen kirkasvalolampun haluaisin, on tämä talvi niin rankkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas en siedä sitä, että on aivan pimeetä kun herää :D Ja ne linnun liverryksetkin kelpais :D

      Poista