tiistai 8. joulukuuta 2015

Joulukuun Livbox



Näillä näkymin viimeinen Livbox omalta osaltani on saapunut. Hieman haikein mielin lopetan tilauksen, mutta melkein koko vuoden kestänyt "ihan ok" -fiilis boxin sisällöstä on ajanut siihen päätökseen, ettei ole mielekästä jatkaa, jos boxi ei miellytä tarpeeksi. Onneksi kuitenkin sekä marraskuun boxi, että tänään postista noutamani joulukuun boxi ovat olleet sisällöltään oikein mukavia, jottei jää liikaa hampaan koloon.


Tämänkuinen boxi oli edeltäjänsä kanssa sisällöltään todella monipuolinen ja pikaisella tutkimisella vaikutti erinomaiselta! Pitkäaikaistilaajiakin oli jälleen muistettu, ja joulun kunniaksi boxista paljastui myös herkuttelua!


Natusanin käsivoide tuli hieman huonoon saumaan, josta kerron lisää torstaina. Muuten toki kiva tuote ja varmasti tulee lopulta jossain vaiheessa käytettyä. Cutrinin hilseshampoostakaan en ollut erityisen innostunut, koska vastahan boxin mukana tuli toinen hilseshampoo. Mutta hammastahnaa sen sijaan aina kuluu, joten sitä on kiva saada.


Palmoliven Shower Scrub vaikutti pikanuuhkaisulla hyvältä. Sopivan kokoinen pullo matkalle mukaan, jos siis joskus matkustaisi :D Hyaluronic seerumi vaikuttaa myöskin kiinnostavalta tuotteelta. Vaikka en juurikaan huulikiiltoja käytä, on silti mukavaa päästä testaamaan Laveralta värikosmetiikkaa. Kiilto on sävyltään helppo, joten tätä varmaan tulee käytettyäkin.


Viime talvena pääsin maistelemaan raakasuklaata ensimmäistä kertaa, ja pakko myöntää, etten erityisesti ihastunut siihen. Minttuisena versiona raakasuklaa on varmasti parempaa! Omistan ennestään jo kaksi hiusvalkkia, joten en vielä tiedä mihin tämä boxista tullut yksilö päätyy.


Pitkäaikaisille tilaajille tuli vielä meikkipussukka täytettynä philosophyn näytteillä! Nice!

4 kommenttia:

  1. Lavera oli mielenkiintoisin tuote, mutta muuten taitaa mullakin jäädä tämä viimeiseksi boksiksi ainakin hetkeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Livboxilla vois olla semmonen vaihtoehto, että vois jälkeenpäin tilata boxeja, jos jonkun boxin sisältö oliskin niin kiva, että sen haluais itselleen :)

      Poista
  2. Mulla oli suklaa appelsiinin makuisena ja harja valkin tilalla. Minulle boxi oli ihan mieluinen, tuotteet olivat kiinnostavia ja käytettäviä. Parhaat oli Lavera ja Natusanin käsivoide :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laveran huulikiilto onkin jo ehtinyt mulla käyttöön ja tykkään koostumuksesta, eikä sävykään ole yhtään pöllömpi :)

      Poista