perjantai 27. marraskuuta 2015

Starlight Blogger Award -haaste

Ensinnäkin pahoittelut, että postauksia on tullut viime aikoina vähemmän kuin normaalisti. Tästä voin syyttää vain kiirettä ja jonkin sortin väsymystä, minkä tämä pirullinen vuodenaika saa aina aikaan. Tällä viikolla piti tulla keskiviikkona postaus, joka siirtyy ensi viikkoon, mutta tälle päivälle suunniteltu Starlight Blogger Awards -haaste sen sijaan pääsee nyt ilmoille ihan oikean päivän aikana. Charming Nails -blogin Taina haastoi mukaan vastaamaan kolmeen syvälliseen kysymykseen, kiitos siitä! :) (Kuvituksena tällä kertaa joitakin omia random teoksia)


Kysymyksiin...

1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?
Siitä, että olen päässyt opiskelemaan alaa, jossa haluan menestyä, ja koulussa, johon sattui pääsemään ryhmä todella mukavia ihmisiä, joiden kanssa on ollut helppo tulla toimeen. Ja etenkin siihen, että meille on muodostunut semmonen noin kuuden hengen läheisempi ryhmä, jonka kanssa voi koulun jälkeenkin tehdä asioita.

2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?
Haluaisin tietysti olla rikkaampi ja paremman näköinen, hahah, mutta kukapa ei haluaisi? ;) Oikeasti olen kyllä todella tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, sillä huonomminkin voisi olla. Ehkä joitain asioita olisi voinut menneisyydessä tehdä toisin, mutta eiköhän kaikilla ole asioita, joita katuu?

3. Mikä sinun mielestä on elämän tarkoitus?
Jos tätä kysymystä tarkastelee vain tieteelliseltä kantilta, niin vastaus on tietenkin suvun jatkaminen ja hengissä säilyminen. En tietenkään tarkota, että kaikkien olisi pakko lisääntyä, enkä siihen kannustakaan! But you get my point. Muuten varmaan pitää koittaa elää hyvää elämää, vahingoittamatta turhaan muita ihmisiä. Kerätä kokemuksia, jottei kuolinvuoteellaan tarvi murehtia, ettei tullutkaan tehtyä niitä asioita, joita halusi.


Näitä kysymyksiä haluaisin haastaa vastaamaan seuraavat blogit:





4 kommenttia: