maanantai 30. marraskuuta 2015

Marraskuun Livboxin syynäys

Koska kuukausi vaihtuu huomenna, ajattelin tänään pureutua marraskuun boxin sisältöön tarkemmin. Onneksi postilaiset on päättänyt lopettaa lakkoilun, joten joulukuun boxitkin varmasti tulee ihan ajallaan.


Boxin sisältö oli mukavan monipuolinen. Toivottavasti joulukuun loota jatkaa samalla linjalla!


Käytin muutama vuosi pullollisen Nivean "silmienpoistoainetta", mutta se oli melko tujua ja kirveli silmiä. Tässä on nyt uudistunut koostumus, joka on huomattavasti silmäystävällisempi, mutta en silti tätä ensimmäisenä kaupasta nappaisi mukaan.

Head & Shoulders on vielä korkkaamatta, mutta kukapa tätä ei olisi joskus käyttänyt oli sitten hilsettä tai ei?

Richin hiusöljy ei toiminut tässä hommassa ollenkaan, koska herätessä hiukset oli ihan likasen ja rasvaisen oloset tönköt. Olenkin käyttänyt tätä tehohoitona ennen suihkua.


Boxin saadessa ilahduin näistä hammaslankaimista, mutta en ole vielä ihan päässyt sinuiksi näiden kanssa. Mulla on hammasvälit todella tiiviit, joten on ollut haastavaa saada lanka niiden väliin. Mutta en ole vielä luovuttanut!

Labellon huulivoide on ihan ok. Ei mitenkään erityisen superkosteuttava, mutta onko nämä tämmöset sävyttävät koskaan?

Eternity Now -tuoksunäyte oli yllättävänkin mukava. Ehkä enemmän kuitenkin kesäisempään vuodenaikaan sopiva.


Alkuun arvelin, etten juurikaan saisi mitään Herbinan kosteuttavasta naamiosta, koska normaalisti en tarvitse kosteuttavia tuotteita, mutta uuden todella tehokkaan putsarin myötä etenkin suupielet ja nenän ympärys on kuivunut. Tällä on siis löytynytkin käyttöä. Ei ihan niin kosteuttava tuote kuin olin ajatellut, mutta ihan toimiva.

Kuivuuden vuoksi Lumenen BB:stäkin on ollut yllättävän paljon iloa, vaikka tämä onkin enemmän kuivalle iholle suunnattu. Yllätyin kuinka peittävää tämä on! Marketti BB-voiteet tuntuu olevan vain sävyttäviä kosteusvoiteita naamioituina BB-voiteiksi, mutta tässä on todella hyvä peittävyys. Ei yhtään pöllömpi tuote!

Mikä oli oma suosikkisi tästä boxista?

8 kommenttia:

  1. Mulla on sama ongelma monien hammaslankojen kanssa, noissa hammaslankaimissa taitaa olla toi lanka vielä aika paksua? Oral b:lta olen löytänyt sellainen satiinisen hammanlangan, joka on tarpeeksi ohutta omiin hammasväleihin, mutta sekin on aina tuskaista touhua. Mulle hammashoitaja sanoi, että pelkkä tikutus ja suuvesi riittää. Silti joskus lankaankin, kun viitsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noissa on semmonen litteä, mutta leveä lanka, joka periaatteessa on helppo saada hampaiden väliin. Mutta käytössä se lanka löystyy ja sillon se lankaaminen vaikeutuu. Mutta tuo on hyvä tietää, että suuvesi ja hammasvälien kaivelukin riittää :)

      Poista
  2. Mun suosikki on tuo Lumenen BB-voide ja itsekin yllätyin sen peittävyydestä. Se on tosi kätevä tuote aikaisiin aamuihin, sillä mulle se riittää myös kosteusvoiteeksi. Ja oon kyllä sitä mieltä, että boksi oli kokonaisuutena hyvä ja monipuolinen! :) Toisaalta taas on tylsä saada kahden kuukauden välein hiusöljyä ja huulirasvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa ei sentään tullut dödöä! :D

      Poista
  3. En tiedä onko mulla sitten vanha versio Nivean silmämeikinpoistoaineesta, mutta siitä jää aina kamala tunne silmiin. Ihan kun ois silmät täynnä öljyä :( Muuten kyllä hyvä tuote!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla se vanha versio, koska mulle se ei ainakaan sopinut ollenkaan

      Poista
    2. Kävin katsomassa, kyllä se vaan on se uusi versio :S

      Poista