keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Uudestilöytynyt

Joskus joidenkin tuotteiden kohdalla käy niin, että kun ne ottaa käyttöön, niin ei koekaan valtavaa ihastumista, ja tuote saattaakin jäädä vähän taka-alalle noustakseen sieltä myöhemmin uudelleen. Näin kävi mulle e.l.f Stipple Brushin kanssa, sen isomman siis!

Mulla tämä jäi aika noppeesti saman valmistajan Powder Brushin varjoon. SB ei jotenkin vaan toiminut yhtä hyvin. Siitä tulikin semmonen sivellinen, johon tartun vasta kun kaikki muut siveltimet on likaisia. Niin ja tähän sivuhuomautuksena, että käytän sekä tätä Stipple Brushia että sitä Powder Brushia meikkivoiteen levitykseen, vaikka toki molemmat taipuvat moneen muuhunkin!


Nyt on kuitenkin käynyt niin, että tästä onkin tullut ihan ykkössivellin! Voisi kai sanoa, että opin tätä vihdoin käyttämään niinkuin sitä kuuluukin, eli ikäänkuin töpöttämällä meikkivoidetta ihoon. Tällä tavoin ihosta tulee lähes virheettömän näkönen ja ihohuokoset peittyvät näkyvistä.


SB:n sivellin osa ei ole yhtä tiiviisti pakattu kuin PB:n, mutta kuten kaikki muutkin elfin synteettiset siveltimet, on tämäkin ihanan pehmoinen.

Mulla ei MACin siveltimistä ole kokemusta, mutta tämä on vissiin aika samankaltainen kuin MACin 187. Korjatkaa jos olen väärässä. Jos MACin hinnat ei innosta suosittelen tutustumaan tähän elfin Stipple Brushiin. Omani olen tilannut elfin verkkokaupasta, mutta esim. pretty.fi myy näitä (8,49) sekä jotkin apteekit. Voi olla, että olen väärässä, mutta muistelisin apteekeissa näiden hinnan olevan 6,49.

8 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, mulla on vähän sama vika, etten oikein tiedä mitä ja miten tällaisella siveltimellä pitäisi levittää. Voidemaisen poskipunan saa myös pyöriteltyä nätisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan kätsy puuterimaisten tuotteiden levityksessäkin, vaikka harvemmin sitä tulee semmoseen tarkotukseen käytettyä :)

      Poista
  2. Mä en ole tykännyt tästä ollenkaan meikkipohjan levittämiseen, mutta voidemaisen poskipunan kanssa tää on ihan älyttömän hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myöskin se Small Stipple Brush, jota oon käyttänyt nestemäisen poskipunan levitykseen. Pitäskin testata tätä isompaa samaan hommaan :)

      Poista
  3. Mä oon kanssa tämän siveltimen kanssa paras kamu juurikin poskipunan pyörittelyssä. :) Ja on tällä mineraalimeikkipohjaakin töpsötellyt kun varsinainen kabuki oli pesun tarpeessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä kieltämättä aika moni käyttöinen :)

      Poista
  4. Mä tilasin juuri elfin Stipple setin, joka sisältää neljä sivellintä. Emily Noel on monesti Youtubessa suositellut Small stipple brushia voideposkipunalle ja mä kun pidän voideposkipunasta, oli pakko saada se sivellin. Siinä setissä tulee tämä myös. En malta oottaa, että se saapuu perille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Small stipple brush on kyllä tosi hyvä! :)

      Poista