perjantai 25. syyskuuta 2015

Livboxin syynäys

Syyskuu alkaa olemaan jo loppumetreillä, niin on tullut taas aika ihmetellä kuukauden (bloggaaja)boxin sisältöä käytön jäljiltä!


Cutrinin öljyhoito on "normaalia" hiusöljyä vetisempää ainetta. Toivoisin, että tässä olisi pumppumekanismi, jotta tuotteen olisi helpompi saada pullosta ulos. Pullon suulla on vain pienen pieni reikä, mikä tekee käytöstä hieman haastavaa. Öljy pitää "hölskyttää" pullosta ulos ja sillonkin se tulee tippoina ulos. Ei ole siis pelkoa, että sitä lörähtäisi ulos liikaa, mutta tuo tippameininki on hieman aikaa vievää. Tuote sinällään ei ole yhtään hullumpi ja tuoksukin on hyvä, mutta en kyllä ole huomannu mitään eroa tämän tai muutaman euron Garnierin öljyn välillä.

Mulle on päässyt kertymään kasvojen ihonhoitotuotteita hillitön läjä, ja se on suorastaan hieman hämmentävää, kun en osaa niistä muodostaa säännöllistä ruutinia. Tämän Dermalogican daily microfoliantin käyttökin on jäänyt hieman vähälle. Mulla oli tästä pienempi näyte muutama vuosi sitten ja tykkäsin siitä sillon. Eikä tuo tälläkään kertaa ole huonolta tuntunut, en vaan ole saanut sitä käytettyä säännöllisesti.


Olin melko varma tämän boxin saatua, että Glamglow'n naamiosta tulisi oma suosikki näistä tuotteista, mutta toisin kävikin. Trindin kynsienhoitoaine on toiminut mulla ihan loistavasti ja olen tätä käyttänytkin paljon, minkä vuoksi sitä on enää noin puolet jäljellä. Kynnet on kuitenkin onnistunut kasvamaan pitkiksi liuskoittumatta yhtään. Ne tuntuu vahvemmilta, enkä ole kokenut joka vuotista syksynaloitusperinnettä siitä, että ilmojen kylmetessä kynnet alkaisi heti katkeilemaan tai liuskoittumaan. Loisto tuote!

Lumenen kulmakarvageelistä en tykännyt yhtä paljon kuin essencen vastaavasta. Essencen tuotteessa on pienempi harjaosa ja väriaine on, noh, värikkäämpää.


Carmex on yhtä hyvää ainetta kuin Blistex, joka oli mun luottotuote yläasteen ajan.

Glamglow'lta odotin vähän enemmän kuin mitä se on tähän mennessä antanut. Tässä on alkuun aika kammottava haju, mutta pois pestessä se muuttuu miellyttävämmäksi. Mitään sen suurempaa puhdistumisreaktiota en ole ihossani huomannut tämän käytön jälkeen, mutta eipä tuo ole huonompaan suuntaankaan mennyt.

Viime vuoden bloggaajaboxi oli mielestäni paljon kivempi. Olenkin tullut siihen tulokseen, että ei ole enää järkeä tilata boxia, joka ei innosta enää samoin kuin ennen. Tosin marraskuussa saan tilattua ilmaisen boxin ja onhan se nyt fiksua ottaa sitten vielä se vuoden viimenenkin, mutta sen jälkeen todennäköisesti lopetan Livboxin tilauksen.

Olisko jo aika saada Livboxille kotimainen haastaja?

2 kommenttia:

  1. Mä vähän toivoisin haastajaa, selektiivinen tai luonnonkosmetiikka boksi niin mä tilaisin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo molemmat kelpais kyllä mullekin! :)

      Poista