keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kesäkuun loppuneet!

Miten ihmeessä on jo heinäkuu?? Alkaa pahasti näyttämään siltä, että tämä kesä ehtii loppua ennen kuin se pääsee edes kunnolla alkuun. Ja missä on ne kunnon kesäkelit? Kukaan ei ole vielä ehtiny valittaan kun on muka liian kuuma.

Mutta asiaan. Kesäkuussa loppui taas älyttömät määrät tuotteita.


Cien Lime Kick -suihkugeelin ostin mukaan pääsykokeisiin. Ihan perus halpissaippua. Loput käytin käsisaippuana. Jos rahat olis tiukilla niin voisin ostaa lisääkin.

Rexona Fruit Kiss Grapefruit & Basil ei tuoksunutkaan yhtään niin hyvälle kuin olin ajatellut. En ostaisi uudestaan.

Dove Daily Moisture oli ei ollut mitenkään erityisen kosteuttavan tuntoinen hoitoaine. Peruskauraa. Ei jatkoon.


Rexonalla jatketaan. Olen tänä keväänä suosinut kirsikkaisia tuotteita kosmetiikassa. Tämä ei kuitenkaan ollut ihan niin kirsikkainen kuin olisin toivonut. Ei jatkoon.

Elivon kosteuttavaa kuorintageeliä mulla oli jemmassa kaksi putelia, joista ensimmäisen käytin loppuun joskus alkutalvella ja nyt sitten sen toisen. Hyvä omenainen tuoksu, mutta tykkään enemmän siitä Herbinan suklaa-kaurakuorinnasta, joten en varmaan osta tätä lisää.

Gilette Satin Care oli ihan hyvä tuote. Ei mulla siitä mitään negatiivista sanottavaa ole. Ostaisin lisää.


Garnier Responseja loppui tässä kuussa kaksi kappaletta. Mother of Pearl & Cherry Extract on selkeästi targetoitu enemmän normaalihiuksisille, jotka kaipaavat lisää kiiltoa. Tämä ei ollut tarpeeksi hoitava mun hiuksille. Marvellous Nectar sen sijaan sopii kuiville ja käsitellyille hiuksille paremmin ja tuoksukin on parempi. Lisää tästä voi lukea täältä.

Matrix total results repair vaikutti ihan hyvältä hoitoaineelta, mutta en kokenut sen tekevän mitään niin ihmeellistä mun hiuksille, että sitä välttämättä hyökkäisin heti ostamaan lisää. 


Neutrogena visibly clear pink grapefruit oil-free moisturiser tuli syksyllä Livboxista ja en kyllä ihastunut siihen mitenkään erityisesti. En vaan pääse yli siitä, että mun mielestä tää tuoksuu ihan joltain wc-raikastimelta tms. :D

Yves Rocherin Cerisier en Fleurs -suihkugeelin ostin kun tykästyin saman sarjan tuoksuun. Ihana keväinen tuoksu, mutta mulla on myös se tuoksu, joten tätä suihkugeeliä tuskin ostan lisää.

The Body Shopin Vitamin E on ihan hyvä peruskasvovesi. Ei ihan mun ihotyypille täydellinen, mutta ei mitenkään huonokaan. Ei jatkoon.  


Simin Nature for Future -suihkeesta on postaus täällä. Uusi pullo on jo käytössä.

Neutrogenan Visibly Clear -putsari ei toiminut SkinPron kanssa kovinkaan hyvin. Tämä vaahtosi vähän liikaakiin ja valu silmiin ja suuhun. Koostumus oli jännän hyytelömäistä. Ei jatkoon.

Ziajan meikinpoistoainetta ostan aina kun näitä saa Sokoksen tarjouksista kaksi yhden hinnalla. Ei ole hinnalla pilattu ja toimii loistavasti!


Seacretin kylpysuolat pääsivät vihdoin käyttöön. Nämä tuli Livboxista pitkäaikaistilaajille lahjaksi. En kyllä osaa sanoa näistä juuta enkä jaata. Ei jatkoon.

Toinen Livboxista tullut tuote on tuo Doven uudistettu saippua. Tämä oli ihan jees, kuitenkin sen verran basic, että tuskin tulee ostettua lisää.


Viimeinenkin minituoksu viime kesänä ostamastani Kenzon tuoksusetistä loppui. Amour oli mun suosikki niistä, mutta ei kuitenkaan niin erikoinen, että haluaisin omistaa tästä isomman pullon.

Lorealin Volume Million Lashes ja Essencen LASHmania on vertailtu täällä. Lashmanian voisin ottaa käyttöön uudestaankin.

Beauty Bayn mineral foundation oli mineraalipohjaksi ihan kelpo tuote. Peitti värierot ihan hyvin, mutta korosti ihohuokosia turhankin paljon. Ei jatkoon.

That's all, folks!

2 kommenttia:

  1. Hah wc-raikastimelta, luulis, että verigreippi tuoksuna ei olis niin altis olle fiilikselle kuin sitruuna. :D Käytin Neutrogenan tuotteita tosi paljon joskus 2000-luvun alkupuolella, kun niitä ei myyty Suomessa, eikä oikein muuallakaan Euroopassa. Taisin tilata niitä jostain ranskalaisesta apteekkikosmetiikkapuljusta. Sitten, kun ne vihdoin rantautui Suomeen en ole enää päässyt oikein sisälle niihin. Johtuu varmaan siitä, että meille korppuihoisille ei ole Suomessa oikein mitään tarjolla vaan Suomen markkinointi ja tuotteet on suunnattu enemmän akne -ja rasvaiselle iholle. Kuivan ihon tuotteita ja jopa anti-aging -tuotteita on, mutta niitä ei voi ostaa täältä. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä kurjaa, ettei kaikkia Neutrogenan tuotteita saa täältä, koska kuitenkin varmaan aika suuri osa suomalaisista on kuivaihoisia tai varsinkin talvisin tarvitsee kosteuttavampia tuotteita. Eipä sillä, ei niitä kaikkia epäpuhtaan ihon tuotteitakaan saa täältä. Joitakin kiinnostavia tuotteita on tullut vastaan ulkomaalaisten youtube käyttäjien videoilta ja sitten tympässy kun niitä ei täällä ole saatavilla. :/

      Poista