maanantai 23. helmikuuta 2015

Faktoja pöytään

Kattoko kukaan Oscar-gaalan viime yönä? Päätin, että tänä vuonna minäkin aijon kattoa live-lähetyksen. Kello herätti kolmelta, eli sain nukuttua noin 4 tuntia viime yönä. Heräilin kylläkin melkein tunnin välein kattomaan kelloa, että joko pitää herätä. Näin myöskin Oscar-aiheista unta, jossa Meryl Streep ja Martin Scorsese ajoivat autolla mun vanhaa kotikatua pitkin. Heh.

Tänään oli ajatuksena tehdä postaus ihan jostain muusta, mutta kun en millään jaksais kaivella kameraa esiin yms., niin ajattelin Tiian inspiroimana kirjottaa x määrän faktoja itsestäni.

1. Olen hyvin tyypillinen kauris, en kuitenkaan ihan niin työnarkomaani kuin kauriista yleensä ajatellaan.

2. Kuopio on viides paikkakunta, jossa olen asunut.

3. En ole yhtään kärsivällinen. Odottaminen on melkein inhottavinta mitä tiedän. Haluaisin kyllä oppia kärsivällisemmäksi, koska huomaan, että maalatessakin mulla on "kiire" nähdä työ valmiina.

4. Tykkäsin penskana koirista ihan hirveesti ja olisin halunnu, että meille olis otettu koira. Nykyään musta ei sais koiraihmistä tekemälläkään. Mutta jos joskus sekoaisin niin, että koira pitäs hankkia, niin haluaisin Shiba Inun. Muutenkin tykkään enemmän pystykorvista. Kissaihminen olen muuten ihan läpikotaisin.

Hilma <3

5. Vaikka olenkin kärsimätön, en ole yhtään spontaani. Muissa ihmisissä ihailenkin rohkeutta tehdä asioita heti samantien, kun ajatus syttyy päähän. Mun pitää saada pyöritellä asioita mielessä tarpeeks pitkään, että tiedän tekeväni oikean ratkaisun. Tämä on tyypillistä kaurista nimenomaan.

6. Mun top 3 lempiaktiviteettia on nukkuminen (heh, aktiviteetti), syöminen ja nauraminen. 

7. En pelkää hämähäkkejä (ellei nyt puhuta semmosista valtavan kokosista ja/tai myrkyllisistä), mutta kaikki lentävät ötökät on kammottavia, etenkin kultakuoriaiset! Ne pirulaiset kun lentää miten sattuu ja niistä lähtee hirvee ääni.. Yyhh.. Niin ja herhiläiset!

8. Olen oikeakätinen, oikeajalkainen, mutta vasensilmäinen. 

9. Olen sinkku ja enkä näe siihen tulevan muutosta ihan lähiaikoina ;) 

Näin se menee

10. Olen onnistunut kaatumaan pyörällä kaksi kertaa aika pahasti. Ekalla kerralla oikeaan polveen tuli hirveen iso jälki ja silloin aikoinaan ajattelin, että on kamalaa kun siitä jäi niin ruma arpi, mutta eipä tuota enää edes tule ajatelleeksi. Toisella kerralla lensin ohjaustangon yli nenälleni noin muutamaa päivää ennen kun piti lähteä rippileirille. Nokka turpos kaksinkertaiseksi ja vasemman sieraimen alle piti laittaa kaksi tikkiä. 

11. Sain tokalla luokalla Hymytyttö -patsaan.

12. Mulla on ärsyttävä tapa korjata toisten englannin kielioppivirheitä (GrammarNazi!!). Tosin luin jostain, että se olis OCD:n eli pakko-oire häiriön muoto.  


13. Mulla on hyvin musta huumorintaju.

14. En halua saada lapsia. Olen varmaan tiennyt sen ihan koko elämäni. En esimerkiksi koskaan leikkiny vauvanukeilla. Barbiet oli parempia ja pehmolelut, pikkuautot ja lelueläimet oli mun juttu.

15. Jos olisin päättänyt ruveta kunnon kansalaiseksi ja opiskella jonkun oikean ammatin, niin olisin varmaan alkanut tekemään jotain eläinten kanssa.

16. Tykkään lautapeleistä ja suosikkeja on Trivial Pursuitit, Piirrä ja Arvaa ja Rappa Kalja.

17. Mun oikean käden nimetön on pidempi kuin vasemman käden.

18. Lempivuodenaika on se loppukevät/alkukesä kun pitkän ja kylmän talven jälkeen joka puolella alkaa vihertämään ja tulee ne ensimmäiset todella lämpimät päivät.

19. Jos pitäisi valita loppuelämäksi vain yksi kenkienvalmistaja, niin valitsisin Lola Ramonan. Omistan kahdet Lolan korkkarit ja ne on vaan niin mahtavat!



 20. En tykkää kahvista tippaakaan. Joskus kauan kauan sitten olen yhen kupin kahvia juonu kun isin äiti, eli pikkumummu, joka oli vähän semmonen vanhuuden höperö, tarjosi kahvia vaikka ilmeisesti luuli sen olevan teetä.

21. Teestä tykkään kyllä ihan hulluna, lähinnä mustasta teestä ja varsinkin Earl Greystä. En ole oikein oppinu juomaan vihreetä tai mitään hedelmäteetä. Ja vaikka mustasta tykkäänkin niin esim. Liptonin Yellow Label ei uppoo, siinä kun ei ole makua juuri ollenkaan.

22. Haluaisin oppia tanssimaan argentiinalaista tangoa. Tai edes suomalaista..

23. Päätin erota kirkosta vuonna 2009, kun tajusin etten haluakaan mennä naimisiin kirkossa. Nyt en kyllä edes tiedä haluanko naimisiin muutenkaan.

24. Osallistuin ala-asteella koulujen välisissä yu-kisoissa 100m juoksuun. Haluaisinkin jossain vaiheessa juosta satasen uudestaan ja katsoa miten paljon saisin ala-asteaikojen ennätyksestä nipistettyä pois.

25. Ärsyynnyn helposti, mutta en silti ala hyppimään kenenkään nenille sen vuoksi.


26. Lemppari tv-sarja on CSI, vaikka se onkin jo useamman vuoden mennyt alamäkeen, eikä enää ole ollut niin hyvä kuin silloin 4-7 kauden aikoihin. CSI on kuitenkin kuin hyvä toveri, jota pitää tukea huonoinakin aikoina.

27. Yks lemppari taideteoksista on Eero Järnefeltin Vesileinikki. Siinä on vain jotain maagista. Melkein voi kuulla laineitten liplatuksen kun sitä teosta katsoo. 

28. Sain ensimmäisen kännykän kun olin 14-vuotias. Se oli muistaakseni Nokian 1611. Semmonen jumalaton halko, jota oli työlästä kuljettaa mukana. Kyllä nykynuorilla on helppoa tänä päivänä..


Nyt rupee viime yön vähäinen unimäärä painamaan sen verran, että taidanpa ottaa tirsat. Hienoa jos jaksoit lukea näinkin pitkälle!

4 kommenttia:

  1. Tästä löytyi aika monta kohtaa johon samaistua, ehkäpä johtuu siitä että olen itsekin kauris :D

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtava postaus, pitäis varmaan itsekin toteuttaa jossain vaiheessa. Sen haluan nähdä, jos joku kirjoittaa sen 100 faktaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samoin! Yllättävän vaikeeta keksiä itsestään mitään kerrottavaa :D

      Poista